sunnuntai 2. elokuuta 2015

Mikä kesä

Tänä vuonna ei ole ollenkaan kesää, todella näätää.
 
Olen yrittänyt nauttia kaikista auringon pisaroista ja siirryn
mökillä paikasta toiseen sen mukaan missä paistaa,
mutta aika paljon on mennyt aikaa sohvalla ja sisätiloissa.



Onneksi meille tuli uusi sisätila, se on Suikeron ja minun kesähuvila! Siellä on grilli!
 
Suikero valvoi rakennustöitä................







....................tai nukkui valvoessaan.














Me ollaan nukuttu päikkäreitä meidän huvilassa ja paistettu makkaraa. Siellä on kiva kuunnella sateen ropinaa!






Me on aloitettu myös uusi harrastus, vesillä lilluminen. Minä en niin paljon piittaa siitä, mutta Saimi on tietysti ihan onnessaan. Ensimmäisellä kerralla meidät laitettiin laitteeseen nimeltä kanootti ja me mentiin minun kummitädille paistamaan lettuja. Se vähän auttoi keinuvan matkan kestämisessä. Siellä oli vähän suruakin koska ystäväni Sofia oli lähtenyt nuuskimaan vihreämpiä niittyjä. Me oli tunnettu siitä asti kun minä olin pentu, kerran Sohvi raapaisi minua korvastakin kun olin nuori ja villi enkä uskonut ettei sen keppiä saa ottaa. Oi niitä aikoja.
 Sitten me on tietysti oltu soutuveneessä, siinä ei ole mitään uutta. Mutta nyt minä osaan jo mökillä pitää varani ja kun ihmiset kerää kimpsujaan ja lähtee rantaan minä juoksen mökille minkä kintuistani pääsen ja mamma huutaa "KEEErrttuuuu" mutta minä en tottele.










 Olen aika hyvin välttänytkin vesillä oleilun,
mutta Saimi kävi toisella  melonnalla mamman kanssa.
Oli kuulemma hienoa kun kaislat suhisi pohjassa...
hmph, tuskin. Sillä oli joku oma luukkukin
mistä se oli kyylännyt ihan polleana maisemia.

Mutta eipä se vesillä oleilu siihen loppunut. Yhtenä päivänä ihmiset pakkasi auton ja meidät ja me ajettiin Naantaliin. Siellä oli paljonkin juttuja, mutta vedestä puheenollen me mentiin kanoottia isompaan alukseen, taivaan kiitos. Minua epäilytti silti koko homma....
Onko tämä varmasti turvallista!?
 
Me tultiin Seilin saarelle jossa on pidetty sairaita ihmisiä joskus kauan sitten. Minä aistin-koska olen meedio Kerttu Maaria Pennanen, että siellä oli myös pidetty koiria ja niiden haamut leijaili siellä edes takaisin. Me haukuttiin niille Suikeron kanssa, mutta ihmiset oli ihan tyhmiä ja nyki meitä hihnasta ja käski olla hiljaa. Murrr,hauhahauuu-uuu-koska ennen vanhaan syötiin?
 
Siellä Naantalissa oli aika nolo alku kun meidät annettiin yksien toisten ihmisten kyytiin ja me mentiin niiden mökille odottamaan omia ihmisiämme. Me oli käyty juuri pissalla eikä meillä ollut mitään hätää, mutta Suikero karkasi jälleen kerran laatikostaan ja meni ihmisten sängylle. Minä olin omassa laatikossa ihan kauhuissani että taivas varjele mitä sieltä tulee-pissat! Sitten se hyppäsi alas ja teki kakkapötköt lattialle. Kun meidän omat ihmiset tuli ne ei olleet kovinkaan maireina, hyvä että saatiin jäädä vielä sinne kylään.
 
Meillä on Naantalissa yksi uusi ihmisystävä, P-P! P-P on vielä ihan pieni. Me ei tunneta montaakaan pientä ihmistä, koska me haukutaan niille, koska ne on epäilyttäviä ja huutaa usein. Mutta P-P on ok, vaikka itkeekinkin välillä. Me ei haukuttu häntä yhtään ensimmäisellä kerralla eikä Naantalissakaan. Suikero hoitaa P-P.tä enemmän, mutta minäkin hieman. Ihmiset on välillä aika pönttöjä, jos P-P itkee ne hyssyttelee vaikka me haistetaan kauas että olisi syytä kurkata vaippaan...
Minäkin tahtoisin tuommoisen leikkikehän!





Yhdestä asiasta minä olen P-P.lle tosi kateellinen...tai kahdesta. Hän saa ensinnäkin syödä aina kun haluaa, vaikka yöllä! Ja sitten häntä viedään joka paikkaan semmoisissa kärryissä. Ei tarvitse rasittaa käpäliä kävelemällä! Kun me tultiin Seilistä ja lähdettiin uudelleen lenkille minä pistin hanttiin enkä suostunut kävelemään senttiäkään. Lopulta ihmiset älysi laittaa minut P-P.n kärryyn, ai että kelpasi. Olenkin ajatellut etten syksyllä kävele kotona enää ollenkaan kun on noin hyviä laitteita olemassa.




 Juuri kun me oli totuttu olemaan siellä Naantalissa ihmiset pakkasi taas auton melkeen keskellä yötä ja me mentiin vielä isompaan alukseen-laivaan. Siellä oli aika kova meteli ja muitakin koiramatkustajia, me haukuttiin vähän niille.




Minä koitin tähyillä mistä meriaamiaiselle mennään, mutta meidät vietiin hyttiin. Se oli ihan erilainen kun hotellihuone, sängyt oli päällekkäin eikä sieltä nähnyt ulos. Saimi oli vähän hämmentynyt ja alkoi läähättää, mutta minä odotin nakkia kun näin että ihmiset lähti aamiaiselle. Ei tullut nakkia, tuli lihapullaaah,lääh,slurpsss!



Lopulta me oltiin taas maissa ja siellä oli punaiset tiet ja kaikki puhui ruotsia. Ihmeellistä! Se oli Ahvenanmaa, melkein kuin ulkomaa.
<-------------------

Ahvenanmaallakin on hotelleja ja me mentiin sellaiseen jonka nimi on Pommern. Siellä Suippokin rauhoittui koska me ollaan totuttu olemaan hotelleissa ---------------->

Seuraavana aamuna tuli taas lihapullaa ja sitten me lähdettiin. Siitäpä tulikin kova päivä, mutta ajattelin etten purnaa yhtään kun me ollaan lomamatkalla.

Ja se Ååålannin sota oli kauhia, pumpum!


Ensimmäisenä me tutustuimme Bomarsundin raunioihin. Venäläiset pitivät siellä koiriaan. Ja aseitaan.       

Me käveltiin kyllä aika pitkään, mutta sitten päästiin Suikun kanssa autoon lepäilemään.
Illemmalla meille laitettiin taas hihnat ja lähdettiin uudelle retkelle, Geta-vuorelle. Vuorikiipeily onkin minulle jo tuttua Lapista joten johdin koko porukkaa. Saimi pysähtyi tölläämään nähtävyyksiä, turisti, pyh! Jostain sieltä nähtävyyksistä se sai punkinkin, mutta mamma huomasi sen heti.

Kun me lopulta oltiin parkkipaikalla joku täti tuli juttelemaan ihmisille ruotsiksi ja se työnsi käden Saimin naamaan. Olin vähän että hjälp, nyt se puree. Mutta Suikero oli kai niin poikki että se nuuhkaisi vain. 
           
Alkoi minullakin silmät lupsua ja kun me ajettiin taas semmoiseen laivaan me oltiin Saimin kanssa ihan hiljaa ja mentiin hytissä kiltisti nukkumaan.




Kun aamu valkeni menin heti ovelle, koska me oli illalla juotu muovimukista hirveästi vettä ja minua pissatti kamalasti. Meitä kannettiin tooosi kauan ja lopulta tultiin ulos. Mutta siellä ei ollut yhtään nurmikkoa! Olin ihan että kamalaa kamalaa, mitäs nyt? Ihmiset sanoi että pissaa vaan ja lopulta minun oli pakko tehdä sinne lattialle isot pissat. Hurjaa, lähdin heti pois. Eikä Saimi pissannut ollenkaan. Se vaan kyyläsi minua ihan kun ei ikinä itse tekisi lattialle!
 
Minä murehdin sitä lattialle pissaamista koko loppu päivän. Tai aika monta tuntia...vai oliko se autolle saakka. Pian me oltiinkin jo maissa ja Kirkkonummella. Siellä
saatiin namia ja oli vähän kesäkin.
 
Oikeastaan matkustelu on ihan mukavaa, mutta minä vaan ihmettelen missä minun tax-free ostokset on?!