Voi rähmän käki, me ollaan ravattu mökin kunnostuksessa koko syksy. Suikero on elementissään ja juoksee hullunrinkiä pihassa ja kuopii hiekkaa. Säästäisi energiaa, eihän sitä tiedä koska me saadaan ruokaa seuraavan kerran.
Mitä sä siellä värjöttelet, tuu ulos riehuun! T:Saku |
Siellä on koleaa
ja näätää, yritin
hakea taannoin
suojaa joka
paikasta mutta
missään ei ollut
mitään mihin
käpertyä. Jotain
haisevia muoveja
vaan. Ja Saimi
tuli kyttäämään,
mur.
Viikko sitten mamma maalasi jotakin ja sitten se alkoi ihmetellä missä minä olen. Se huusi ja huusi että "Kerttuuu, onko kettu vienyt sinut!!!??" Mutta minä poloinen olin mennyt varastoon nuuskimaan, jos siellä olisi lämmintä paikkaa...tai ruokaa....tai mieluummin molempia. Ja sitten ovea auki pitänyt lapio kaatui maahan ja se ovi pamahti kiinni. Sinne jäin pimeään. Ei minulla ollut mitään hätää koska tiesin, ettei ihmiset minua sinne jätä. Lopulta mamma löysi minut ja surkutteli että oivoi Kerttu-poloa.
Semmoinen hyöty siitä vajaepisodista oli, että mamma päätti lämmittää minulle saunan. Minä sain loikoilla siellä koko loppu päivän, iiihanaa! Suikero kävi välillä lauteilla, muttei se viihtynyt siellä pitkään. Rasittava nulikka, pysyisi edes kuvissa paikallaan.
Kyllä se niin on, että kotona on ihanaa ja lämmintä. Minä viihdyn sohvalla ja Saimi nojatuolissa. Se on oikein hyvä niin, etäisyys on kaunista....nimittäin etäisyys Saimiin.
Sekin on ihan jees, että syyspalttoot on otettu taas käyttöön. Voi olla että tämä kuva vähän hämää, mutta minä en ole ainakaan pullistunut yhtään. Miten voisin olla koska olen aina nälkäinen?! Se on ihan sattumaa, että pinkki jumpperini istuu minulle tänä syksynä aiempaa napakammin. Ja että minulle ostettu ruskea paita sopii paremmin Saimille, ja minun heijastinliivi. Siinä rääpäleessä on vaan luita ja nahkaa sekä heikko asenne muotia kohtaan. Sakke lähtee välittömästi sohvalle pakoon kun ulkoiluasut otetaan esiin.
XL ja XS? |