Johan myrkyn lykkäsi.. mamma on meille aika vihainen. Minä huomasin illalla että sillä on kassissa täysksylitolpastilleja. Tänään kun mamma meni vessaan minä menin ihan hiljaa työhuoneeseen ja kaivoin sen rasian kassin sisätaskusta. Sitten aloin rouskuttamaan ja Suikerokin tuli pönttö päässä siihen ja vei omat pastillinsa keittiöön. Hetken päästä tuli mammakin ja sitten alkoi huuto ja toiminta, koska meille olisi voinut tulla ksylitolimyrkytys.
"Ksylitolipurkat ja muut ksylitolia sisältävät tuotteet on hyvä pitää lemmikkien ulottumattomissa. Ksylitoli aiheuttaa koiran elimistössä nopeasti veren sokeritason alenemisen eli hypoglykemian. Myrkytyksen aiheuttavan ksylitolin määrä on vaihteleva, koska se riippuu lemmikin painosta. Pienelle koiralle jo muutama ksylitolia sisältävä purukumityyny voi aiheuttaa myrkytyksen, jo 10 purkkapalaa on henkeä uhkaavaa tila isommallekin koiralle." kertoo eläinlääkäriasema Akuutti.
Mamma antoi meille suolapaakut ja Saimi oksensi heti mamman hiihtopipolle kaiken mahastaan. Minä oksensin ihan vähän, pidättelin. Minähän olen syönyt aiemminkin ksylitolpurkkaa ja suklaata joten nämä myrkytysasiat ovat ihan tuttuja ennestään.
Tällä kerralla minä pääsin eläinlääkäriin ja sain siellä lisää ruokaa! Mutta sitten tuli piikki pyllyyn ja aloin oksentamaan ja sitten tuli uusi piikki ja lopetin oksentamisen. Ja nyt olen kotona ja me saadaan koko tämä päivä ja ilta ruokaa usein, ettei verensokeri pääse laskemaan. Hohhoijaa, koska syödään!?
Parolassa on joku sarjamurhaaja liikkeellä, ainakin neljä koiraa on jo kuollut sen rotanmyrkkyä sisältäviin lihapulliin. Mamma sanoi, että me ei tarvita mitään sarjamurhaajaa, kun me yritettiin tehdä joukkoitsemurha omin voimin. Nyt se on vihainen kun sen pitää syöttää ja valvoa meitä koko ilta, mutta on se kai vähän itselleenkin vihainen kun ne oli sen pastilleja. Mutta me voidaan syödä ja valvoa yhdessä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti