sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pyhä jysäys

Muahhhahhahhaa, mamma kävi ostamassa meille murkinaa Mustista ja Mirristä ja kysyi kauanko minulle saa syöttää kevytnappulaa, kun olen laihtunut niin kivasti. Myyjätäti oli sanonut, ettei kovin kauaa, koska minun turkki alkaa lähteä ja menen ihan rasvattomaksi. Mitäs minä sanoin, nälkä kurnii suolissani, pihviä ja pitsaa tänne heti!! Mutta plääh, ihmiset on alkaneet sekoittaa vaan puolet normaalia ja puolet kevytruokaa minulle.
 
Sitten ihmiset pakkasi taas kassit ja auton ja Suikeron ja minut ja me lähdettiin. Ensimmäiset pissat oli Oulussa.
Saimi kävi täällä!
 
Seuraavat pissat oli Pyhätunturilla. Tunnistin paikan heti, koska olen ollut siellä jo ihan vauvana ja senkin jälkeen kahdesti.
 
Hei, taas ne kuvaa kun minä pissin! T:S
 
 
Sitä me vaan mietittiin, että mitä järkeä on lähteä kotoa, kun siellä oli jo ihan kesäistä ja paljon nuuskittavaa! Nyt meidän tassut taas jäätyi ja viikset värisi.
 
 
Meidän mökki oli kahdessa kerroksessa. Itseäni portaat hieman jännittivät, ylöspäin pääsin niitä helposti, mutta alas meno hirvitti ja ihmiset kantoivat minua.
HUI!
 
Suikero taas tietenkin sähläsi edestakaisin. Kun se oli pari tuntia tuumaillut ja katsellut, se meni rappuja jo ylös ja alas ja ylös.

Oli siinä kahdessa kerroksessa se hyvä puoli, että sieltä pystyi kätevästi kyyläämään kadulle. Minä näin, että mammakin vähän kurkki vastapäisiä ihmisiä....

 
 
 
Tosi epäreilua, ettei siellä mökissä ollut yhtään mattoa lattialla. Mamma keräsi ne heti pois Suikeron takia.....no okei, ehkä ihan vähän minunkin. Vuokramökeissä matoissa on yleensä muhkeat haisut, kun muut koirat on kierineet niissä ja joskus pissineetkin niihin.. Jokatapauksessa aika ankeaa, koitin istuskella lehden kulmalla ettei pylly palele.

 
 
 
 
 
Se mattojen kerääminen ei kylläkään auttanut Suikeron suihautteluihin. Alkuviikko meni siltä hyvin, mutta sitten yhtenä aamuna se teki pissat alakertaan missä me nukuttiin. Toisen kerran se pissi sänkyyn peitolle. Sitä me ei keksitty missä välissä se sen teki. Ihmiset joutui pesemään lattian, peiton ja petivaatteet, eikä ne olleet kovin iloisia..
OHO!
 
 Muutenkin loppuviikosta tuli käänne meidän leppoisaan loman viettoon kun naapuriasuntoon tuli Aukku ihmisineen. Se oli valkoinen paimenkoira ja siis tooosi iso. Me oltiin saatu käydä sitä ennen iltapissillä namin kanssa vapaasti, mutta sen jälkeen ihmiset vei meitä hihnassa joka paikkaan. Se Aukku haukkui ja vikisi seinän takana ja yhtenä aamuna kun ihmiset lähti rinteeseen se oli juossut tiellä vapaana. Mamma oli houkutellut sitä ja antanut sen haistaa kättä niin se oli purrut mammaa käteen ja näytellyt hampaita! Onneksi mammalla oli laskettelurukkanen kädessä niin siihen ei sattunut ja se tiesi, että me tullaan apuun jos tarvitsee. Minä olisin sähissyt sille ja roikkunut karvoissa, murrmurr! Sitten se Aukun mamma oli tullut, eikä sekään ollut saanut sitä kiinni. Se oli avannut auton oven ja käynnistänyt sen ja kun Aukku oli äkkiä mennyt kyytiin, niin sitten sen mamma laittoi ovet lukkoon ja jätti sen sinne. Aukku ei takuulla ollut läpäissyt kotikoiran tottelevaisuusalkeita; tule aina oman ihmisen luo koska silloin saat namin! Tai huonommassa tapauksessa rapsutusta.
 
Me kaikki oltiin niin järkyttyneitä, että me saunottiin illalla tosi kovasti ja sitten minä olin ihan puhki.
 
 


Minun loma oli ihan ookoo! En vieläkään saanut neljän tuulen hattua. Mamma oli kyllä katsellut niitä kaupassa, mutta ne oli kuulemma niin isoja, että tupsut olisi vaan vilkkuneet kun olisin juossut sen alla. Parina päivänä minä livahdin päikkäreille ihmisten viereen sänkyyn kun ne jo nukkui... Ja ne portaat oli kivat, meinasin vaan kerran pudota niistä! T:Saimi
Hikisiä hiihtovaatteita, ihanaa haisua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti