maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 chihumaisimmat palat

Jaa jaa, vuosi on taas vierähtänyt eikä Suikero ole vieläkään lähtenyt takaisin kotiinsa Lohjalle.  Onkohan mamma unohtanut että sen piti tulla vaan käymään meillä... Parasta varmaan vilkaista mitä Saimi on tänä vuonna hölmöillyt.
 
Viime talvihan oli luminen ja Suikero kehitteli kahdella tassulla kävelyn ettei sen hieno hipiä kylmety. Pöh.

TOP 3



 
Sitten me alettiin riidellä yhä enemmän, varsinkin matkustaessa. Lopulta ihmiset kyllästyi ja osti meille autoon omat kuljetuslaatikot. Saimi omi heti luksusmallin missä on juomatelinekin.
 


 Keväällä koitti vuoden 2013 ihanin päivä, kun Saimille tuli peppuun paise ja se joutui leikkaukseen. Ja kun se tuli kotiin se vaan nukkui. No, olihan se vähän tylsä juttu, myönnetään.
Välillä me päästiin hotelliin, ai että ne sängyt sopii minun selälle...ja aamiaisnakit mahalle, slurrps!
 

Kun kesä koitti mamma rakensi meille jälleen uuden aitauksen ja Pena tuli tekemään ison terassin. Mehän muutettiin talvella. Mamma luuli ettei me enää haukuta tältä pihalta kenellekään kun ei ole ohikulkijoita, mutta haukutaan me! HAUHAU!

Meidän tappelut kiivastui kesää kohti ja sitten kävi se onneton tapaturma missä Suikero yritti purra minua ja se purikin vahingossa mammaa huuleen. Auts.
TOP 2
 
 Loppukesästä alkoi armoton mökin etsintä ja me autettiin ihmisiä nuuskimalla jokainen paikka. Sofiakin auttoi ihmisineen etsinnöissä, välillä mentiin vesiteitse vakoilemaan mökkirantaa. Oli niin kuumaa ettei edes Saimi jaksanut ärhennellä Sohville.

 
 Hei, mitäs tämä nyt on?! Tässähän piti kertoa Saimin näätäilyistä, ei minun. Hmph, välillä tuli vähän nuuskittua roskiksia ja karattua yölläkin syömään jätteitä... mitäs pitävät laihiksella, hiiskatti!


TOP 1




Tässä oli Saimin joulutervehdys mamman työpaikalle. Me käytiin  auttamassa vähän sisustamisessa ja Suikero väänsi pökäleet kuusen juurelle, uh mikä lemu!
<<<<<<









Lopulta se mökkikin alkoi vaikuttaa siedettävältä ja takkaan saatiin tuli. Mutta mitä tekee Suikku? Muuttuu kissaksi ja alkaa kiipeillä sohvan selkänojilla, miaauuuu!
 Me päästään uudeksivuodeksi sinne maalle pakoon pommien pauketta, koska minä inhoan niitä. Ne on epäilyttäviä ja sattuu minua korviin.















                                                Chihumaista vuotta 2014 tahtovat toivottaa Kerttu Pennanen ja Saimi Suikero ihmisineen!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti