Kettu kainalossa

Meidän vuosi vaihtui ihanasti, ei kuultu juuri yhtään rakettia ja saatiin olla vieraiden sylissä melkeen koko ajan! Sitten mamma teki pannukakkua ja se laski sen kipon lattialle ja minä ehdin lipittää sitä taikinaa vaikka miten paljon ennen kun se huomasi, slurrrrps!

Parasta!



Täällä on Saimi! Minulla on kyllä välillä omia asioita, Kerttu ei anna minun kirjoittaa ollenkaan! Ja minulle on kertynyt albumiin omia kuviakin mitä en saa laittaa mihinkään. Ensinnäkin minä autoin tänä jouluna mammaa kaikkien pakettien ja kasvien kanssa, koska pidän niistä.

 

 

 Enkä minä tahallaan niitä pötköjä sinne töihin tehnyt, mutta kun se meidän kuvaaminen vaan kesti ja kesti. Ja sitten minä näin tontun, ihan varmasti näin siellä mamman huoneessa! Niin sitten se hätä vaan tuli ja se puu löytyi sieltä käytävästä.

Tuoltako tontut näyttää?

 

Kun siitä hässäkästä päästiin me lähdettiin maalle. Mutta mamma ei muistanut ottaa meille ruokaa ja jouduttiin lainaamaan Sofian ja isojen koirien papanoita. Minä rouskutin ja rouskutin että sain ne alas. Ja sitten minä näin minun kummitädin!

 

  

 Joulun aika on hurjan rankkaa kun on niin paljon kaikkia haisuja ja paketteja. Päätin levätä mahdollisimman paljon, että jaksan keväällä taas ärmentää Kertulle.

 

 

Keksin että jos lepää sohvan päällä, voi samalla valvoa kaikkia ja näkee ikkunastakin ulos. Ja mikä parasta voi vaania Kerttua!

 

Välillä lepäsin ketun vieressä, sain sen joululahjaksi. Sen kanssa saa hyvät unet, se ei haise niin kun Kerttu.

Mitä kettu sanoo!?! Dingdingdingdinndidiididing

 

Mjaahah vai niin, blogin kaappaus. Nyt meni fiilis, hiiskutin nulikka. Hyvää loppuvuotta vaan, ja ihan tiedoksi että Saimi se vasta haiseekin! Sitä paitsi se kettu tuli minun paketista, Saimi sai näädän, varmaan haisunäädän! Että tänne se kettu!!!